Olen viime päivinä pyöritellyt päässäni meidän asumiskuvioita. Kertaus on opintojen äiti - olen siis muuttanut miehen omistamaan asuntoon ja maksan hänelle kuukausittain 150e, joka kattaa juoksevista kuluista puolet ja lisäksi vähän extraa. Tämä on miehen ehdotus asumiskulujen jakamisesta ja sopii siis kummallekin osapuolelle hyvin.
Tämän järjestelyn hyvät puolet:
1) saan asua käytännössä puoli-ilmaiseksi...
2) ...mistä syystä saan paljon rahaa säästöön
3) asuinalue on rauhallinen ja hyvä eikä minulla ole haluja muuttaa välttämättä sieltä pois
4) asunto on tarpeeksi suuri erilaisiin elämäntilanteisiin tarpeen vaatiessa
5) kuvio on selkeä: mies omistaa 100% asunnosta ja jos jotain mutkia tulisi matkaan, minä vain yksinkertaisesti muuttaisin pois ja kumpikin jatkaisi elämää tahoillaan (ok, toisaalta tuntuu tyhmältä miettiä mahdollista eroa, mutta koska se on teoriassa mahdollista niin listataan nyt tämäkin seikka)
Ja ne huonommat puolet:
1) minulla on edelleen kotiutumisprosessi kesken. Kaikki on toisen omaa, joten on ollut ajoittain vaikea tuntea oloaan kotoisaksi
2) en tee mitään päätöksiä asuntoa koskien
3) rajallinen mahdollisuus sisustaa ja tehdä asunnosta omannäköistä
4) toisaalta olisi halu jakaa isompia kulueriä, nyt kaikki kaatuu koko komeudessaan miehen niskaan (putkien uusiminen, ikkunoiden uusiminen jne)
Suurin juttu on varmaankin se, että on vaan selittämätön pieni ulkopuolisuuden tunne kun olen asunnossa. Se on hassua, koska oikeasti pidän todella paljon sijainnista ja asunnostakin, mutta se ei vaan tunnu omalta (koska se ei ole oma). En tiedä onko tämä vain joku naisten juttu mutta haaveilen siitä että pääsisi alusta alkaen sisustamaan yhdessä, jolloin kummallakin olisi asunnossa jotain omaa. Vaikka luulisi ettei sillä ole mitään merkitystä kenen ruokapöydän ääressä istutaan, mutta on sillä vähän merkitystä kuitenkin.
Tätä järjestelyä kannattaisi ehdottomasti jatkaa jos ajattelee vain rahan kannalta. En ole kuitenkaan parisuhteessa sen takia että saan asuttua edullisesti, joten kyllä sitä vaan haluaisi jakaa kulut ja omistaa yhdessä. Kummallakin olisi kotoisa olo ja lisäksi isommat kulut jakaantuisivat molemmille. Katselen Etuovesta haikaillen uudiskohteita ja fiilistelen kuinka kiva talo me saataisi kahdestaan hankittua. Mukavaa ettei ole mikään kiire (kummankaan mielestä) muuttaa mihinkään, mutta toivon että joku päivä niin tapahtuu.
tiistai 29. toukokuuta 2018
keskiviikko 23. toukokuuta 2018
Kun motivaatio ja ispiraatio hatkat ottivat
Tämä kirjoitus menee jokseenkin ohi aiheen, mutta koska opiskelu ja raha kuitenkin liittyvät etäisesti toisiinsa niin päätän nyt kuitenkin julkaista tämän.
Olen ihan viime aikoina havahtunut siihen, että joku osa itsestäni on palaamassa. Olen intoutunut lukemaan ammatillista kirjallisuutta, itsensä kehittämiseen liittyviä juttuja, käsitellyt tunnelukkoja ja kerrassaan ahminut uutta tietoa pään täyteen. Mieli on täynnä uusia ideoita liittyen uraan, opintoihin, töihin, talouteen ja ihan koko elämään! Mietin, miten luovin kohti sellaista elämää, jonka koen miellyttäväksi ja tavoittelun arvoiseksi. En edes oikein vielä tiedä mitä kaikkea haluan elämässä kokea ja saavuttaa, niin olen pyrkinyt etsimään niitä vastauksia kysymyksiin aktiivisesti. Lähes kuollut sisäinen motivaatio on heräämässä ja se tuntuu äärettömän hyvältä.
Henkisesti raskaat opiskeluvuodet söivät minusta inspiraation oppia uutta. Jatkuva informaatiotulva, vaikkakin aiheesta jonka koen kiinnostavana, ajoi minut aika ahtaalle ja koen olleeni vahvasti epämukavuusalueella etenkin pari vikaa opiskeluvuotta. En vielä oikein osaa sanoa koko syytä siihen, miksi päätoiminen opiskelu lamaannutti minut ja rämmin tutkinnon läpi aika väkipakolla. Inspiraatio ja halu oppia jäivät jonnekkin kauas taakse kun nettosin keskinkertaisia numeroita kursseista, joita kohtaan en tuntenut kuin pyhää vitutusta. Opiskelu oli pakkopullaa, enkä itse oikein voinut määritellä etenemistahtia. Purkitin kursseja täydessä aivosumussa ja ainoana kantavana ajatuksena se, että joskus tämäkin paska loppuu. Ja loppuihan se, kun sain paperit alkuvuodesta kouraan. Helpotus.
Minun elämäni oli ja on jokseenkin normaalia monella mittarilla. Vuosiin ei sisältynyt mitään erityisiä vastoinkäymisiä tai mitään konkreettista syytä, miksei suksi luistanut. Jokainen luentopäivä tuntui tuomion lusimiselta ja vallitseva olotila oli jokseenkin se, ettei jaksaisi edes yrittää kiinnostua. Jonkinlaista masennusta - ehkäpä? Vapaa-aika maistui kyllä hyvältä, että ei koko elämä sentään ihan harmaata ollut. Mutta opintojen suhteen kunnianhimo muuttui epätoivoiseksi räpeltämiseksi.
Olen viime aikoina pyöritellyt tätä opiskelumörköä päässäni siksi, että syksyllä opinnot taas jatkuvat. On jotenkin ristiriitaista että haluan saada korkeakoulututkinnon valmiiksi, mutta samalla ahdistun kun ajattelen kokopäiväistä opintojen parissa puurtamista. Pidän opintojani kiinnostavana niin kauan kunnes jokin lamaannuttaa minut ja alan enemmänkin vihaamaan koko yliopistoa.
Ehkä seuraavat piirteet minussa edesauttavat ahdingon syntymistä:
- Olen introvertti, to-del-la introvertti. Opiskeluun liittyy niin paljon muutakin kuin vaan se uuden oppiminen: uudet opiskelukaverit, vaihtuvat luennoitsijat, paine ryhmäytyä. Mun päässä pyörii aamuisin että apua, onkohan joku mun tuttu jo luentosalissa, onkohan sen vieressä tyhjää vai istunko tuntemattoman viereen, millainenkohan luennoitsija on, mitä teen tauolla, mitä ihmiset ajattelee musta?
- Tämä nyt on muotia, mutta tunnistan itsessäni erityisherkkyyden piirteitä. Se, että on pakko olla keskellä ihmismassaa ja puheensorinaa on oikeasti minusta aika ahdistavaa ja kuluttavaa. On pakko olla koko ajan skarppina, vaikka aivot huutavat apua ja käskevät vetäytymään hiljaiseen nurkkaan. Se väsyttää pahemmin kuin maratonin juokseminen (no, en ole maraa juossut oikeasti joten en ihan totuutta tiedä).
- Jatkuva informaatiotulva. Ei ole sellaista hetkeä kun voisi taputtaa itseään olalle ja sanoa että hienoa, nyt sisäistän opetetut asiat hyvin ja voin olla hetken tyytyväinen. Vähän kun saa jostain ajatuksesta kiinni niin tuutista tulee vaan lisää opeteltavaa, eikä oikein voi pysähtyä hengähtämään hetkeksikään. Aivot pitää olla jatkuvasti surraamassa.
(tästä tulee ihan kilometripostaus, mutta antaa tulla...)
Nämä ovat sellaisia piirteitä, jotka eivät valitettavasti ihan sovi tähän nykymaailmaan. Tavallaan koen kuitenkin olevani joustava ja mukautumiskykyinen niin halutessani. Ne asiat vievät silti mehut aivan täysin ja jos sitä mukautumiskykyä joutuu venyttämään äärimmilleen joka päivä, kumilanka katkeaa ja lamaannun. Inspiraatio valuu minusta ulos, enkä saa itsestäni irti mitään luovaa. Opiskelu muuttuu pakkopullaksi ja selviytymiseksi enkä osaa nauttia saavutuksistani. En usko, että ulkopuoliset ihmiset huomaavat näitä piirteitä minusta. Olen loistava pitämään yllä kulissia ja varmaankin monet ajattelevat minusta että olen se nauravainen läppää heittävä tyyppi, joka on aina hyvällä tuulella. Siksi se ehkä monien silmään näyttää vaan laiskuudelta kun en pysty antamaan kaikkeani.
Lopputulos on siis se, että minä väsyn lähinnä siitä kaikesta muusta, joka linkittyy vahvasti opiskeluun. Uuden oppiminen on minusta ihan mielettömän kivaa, mutta se kaikki muu... Se kuluttaa minua ihan valtavasti. Siitä syystä olen luopunut kokonaan ajatuksesta että jatkaisin syksyllä päätoimisena opiskelijana. Jatkan mielummin tutussa työympäristössä ja teen opintoja sivutoimisesti ja omaan tahtiin. Silloin voin himmata kun siltä tuntuu.
Tähän loppuun siis todettakoon, että tasan vuosi sitten päättyi yksi opiskelutaival ja vasta nyt koen inspiraation sisälläni heränneen ja opiskelukrapulan väistyneen. Tilasin Adlibriksesta pari kiinnostavaa kirjaa (Aki Hintsa: Voittamisen anatomia ja Thomas Erikson: Idiootit ympärilläni) ja aloin tehdä Helsingin yliopiston tarjoamaa verkkokurssia "Elements of AI" oppiakseni tekoälyn perusteita. Vaikuttaa tosi mielenkiintoiselta! Mieli on pitkästä aikaa kirkas ja aivot valmiina vastaanottamaan tietoa.
En minä oikein tiedä mikä tämän purkautumisen pointti on tai saiko kukaan edes kiinni punaisesta langasta, mutta olisi kiva kuulla kokeeko joku muu samalla tavalla asioita?
Se tunne kun pyrit uratykiksi mutta pääkoppa on jotenkin epäsopiva tavoitteisiin nähden...
Olen ihan viime aikoina havahtunut siihen, että joku osa itsestäni on palaamassa. Olen intoutunut lukemaan ammatillista kirjallisuutta, itsensä kehittämiseen liittyviä juttuja, käsitellyt tunnelukkoja ja kerrassaan ahminut uutta tietoa pään täyteen. Mieli on täynnä uusia ideoita liittyen uraan, opintoihin, töihin, talouteen ja ihan koko elämään! Mietin, miten luovin kohti sellaista elämää, jonka koen miellyttäväksi ja tavoittelun arvoiseksi. En edes oikein vielä tiedä mitä kaikkea haluan elämässä kokea ja saavuttaa, niin olen pyrkinyt etsimään niitä vastauksia kysymyksiin aktiivisesti. Lähes kuollut sisäinen motivaatio on heräämässä ja se tuntuu äärettömän hyvältä.
Henkisesti raskaat opiskeluvuodet söivät minusta inspiraation oppia uutta. Jatkuva informaatiotulva, vaikkakin aiheesta jonka koen kiinnostavana, ajoi minut aika ahtaalle ja koen olleeni vahvasti epämukavuusalueella etenkin pari vikaa opiskeluvuotta. En vielä oikein osaa sanoa koko syytä siihen, miksi päätoiminen opiskelu lamaannutti minut ja rämmin tutkinnon läpi aika väkipakolla. Inspiraatio ja halu oppia jäivät jonnekkin kauas taakse kun nettosin keskinkertaisia numeroita kursseista, joita kohtaan en tuntenut kuin pyhää vitutusta. Opiskelu oli pakkopullaa, enkä itse oikein voinut määritellä etenemistahtia. Purkitin kursseja täydessä aivosumussa ja ainoana kantavana ajatuksena se, että joskus tämäkin paska loppuu. Ja loppuihan se, kun sain paperit alkuvuodesta kouraan. Helpotus.
Minun elämäni oli ja on jokseenkin normaalia monella mittarilla. Vuosiin ei sisältynyt mitään erityisiä vastoinkäymisiä tai mitään konkreettista syytä, miksei suksi luistanut. Jokainen luentopäivä tuntui tuomion lusimiselta ja vallitseva olotila oli jokseenkin se, ettei jaksaisi edes yrittää kiinnostua. Jonkinlaista masennusta - ehkäpä? Vapaa-aika maistui kyllä hyvältä, että ei koko elämä sentään ihan harmaata ollut. Mutta opintojen suhteen kunnianhimo muuttui epätoivoiseksi räpeltämiseksi.
Olen viime aikoina pyöritellyt tätä opiskelumörköä päässäni siksi, että syksyllä opinnot taas jatkuvat. On jotenkin ristiriitaista että haluan saada korkeakoulututkinnon valmiiksi, mutta samalla ahdistun kun ajattelen kokopäiväistä opintojen parissa puurtamista. Pidän opintojani kiinnostavana niin kauan kunnes jokin lamaannuttaa minut ja alan enemmänkin vihaamaan koko yliopistoa.
Ehkä seuraavat piirteet minussa edesauttavat ahdingon syntymistä:
- Olen introvertti, to-del-la introvertti. Opiskeluun liittyy niin paljon muutakin kuin vaan se uuden oppiminen: uudet opiskelukaverit, vaihtuvat luennoitsijat, paine ryhmäytyä. Mun päässä pyörii aamuisin että apua, onkohan joku mun tuttu jo luentosalissa, onkohan sen vieressä tyhjää vai istunko tuntemattoman viereen, millainenkohan luennoitsija on, mitä teen tauolla, mitä ihmiset ajattelee musta?
- Tämä nyt on muotia, mutta tunnistan itsessäni erityisherkkyyden piirteitä. Se, että on pakko olla keskellä ihmismassaa ja puheensorinaa on oikeasti minusta aika ahdistavaa ja kuluttavaa. On pakko olla koko ajan skarppina, vaikka aivot huutavat apua ja käskevät vetäytymään hiljaiseen nurkkaan. Se väsyttää pahemmin kuin maratonin juokseminen (no, en ole maraa juossut oikeasti joten en ihan totuutta tiedä).
- Jatkuva informaatiotulva. Ei ole sellaista hetkeä kun voisi taputtaa itseään olalle ja sanoa että hienoa, nyt sisäistän opetetut asiat hyvin ja voin olla hetken tyytyväinen. Vähän kun saa jostain ajatuksesta kiinni niin tuutista tulee vaan lisää opeteltavaa, eikä oikein voi pysähtyä hengähtämään hetkeksikään. Aivot pitää olla jatkuvasti surraamassa.
(tästä tulee ihan kilometripostaus, mutta antaa tulla...)
Nämä ovat sellaisia piirteitä, jotka eivät valitettavasti ihan sovi tähän nykymaailmaan. Tavallaan koen kuitenkin olevani joustava ja mukautumiskykyinen niin halutessani. Ne asiat vievät silti mehut aivan täysin ja jos sitä mukautumiskykyä joutuu venyttämään äärimmilleen joka päivä, kumilanka katkeaa ja lamaannun. Inspiraatio valuu minusta ulos, enkä saa itsestäni irti mitään luovaa. Opiskelu muuttuu pakkopullaksi ja selviytymiseksi enkä osaa nauttia saavutuksistani. En usko, että ulkopuoliset ihmiset huomaavat näitä piirteitä minusta. Olen loistava pitämään yllä kulissia ja varmaankin monet ajattelevat minusta että olen se nauravainen läppää heittävä tyyppi, joka on aina hyvällä tuulella. Siksi se ehkä monien silmään näyttää vaan laiskuudelta kun en pysty antamaan kaikkeani.
Lopputulos on siis se, että minä väsyn lähinnä siitä kaikesta muusta, joka linkittyy vahvasti opiskeluun. Uuden oppiminen on minusta ihan mielettömän kivaa, mutta se kaikki muu... Se kuluttaa minua ihan valtavasti. Siitä syystä olen luopunut kokonaan ajatuksesta että jatkaisin syksyllä päätoimisena opiskelijana. Jatkan mielummin tutussa työympäristössä ja teen opintoja sivutoimisesti ja omaan tahtiin. Silloin voin himmata kun siltä tuntuu.
Tähän loppuun siis todettakoon, että tasan vuosi sitten päättyi yksi opiskelutaival ja vasta nyt koen inspiraation sisälläni heränneen ja opiskelukrapulan väistyneen. Tilasin Adlibriksesta pari kiinnostavaa kirjaa (Aki Hintsa: Voittamisen anatomia ja Thomas Erikson: Idiootit ympärilläni) ja aloin tehdä Helsingin yliopiston tarjoamaa verkkokurssia "Elements of AI" oppiakseni tekoälyn perusteita. Vaikuttaa tosi mielenkiintoiselta! Mieli on pitkästä aikaa kirkas ja aivot valmiina vastaanottamaan tietoa.
En minä oikein tiedä mikä tämän purkautumisen pointti on tai saiko kukaan edes kiinni punaisesta langasta, mutta olisi kiva kuulla kokeeko joku muu samalla tavalla asioita?
Se tunne kun pyrit uratykiksi mutta pääkoppa on jotenkin epäsopiva tavoitteisiin nähden...
perjantai 18. toukokuuta 2018
Mitä lähiruoka maksaa?
Olen jokusen kerran maininnut blogissa suosivani lähiruokatoria. Torilla on säpinää joka toinen viikko, jolloin voi hakea etukäteen Facebookin kautta tilaamansa tuotteet. Ruoka on lähtökohtaisesti minulle sellainen kategoria, että pyrin kyllä tekemään edullisia valintoja, mutten tingi terveellisyydestä ja sopivan paikan tullen suosin lähituotettua ruokaa. Mikäs siis sen parempi paikka toteuttaa itseään kun tuo lähiruokatori!
Tässä on hiukan hintaesimerkkejä tuotteista, joita olen itse hankkinut:
Kananmunia kolme isoa kennoa (eli 90kpl) = 10e
Possun jauhelihaa, rasvaa alle 12% = 6e/kg
Naudan jauhelihaa, rasvaa alle 10% = 12e/kg
Luomujäätelöä = 6e/500ml
Sämpylöitä = 0,40e/kpl
Olen tehnyt hankintoja aika suppeasti, sillä tarjolla olisi kyllä kaikkea mahdollista kalatuotteista ruukkuyrtteihin. Munat ja lihat ovat sellaisia, mitä ostan lähes joka kerta. Jäätelöä maistoin nyt ekan kerran - tuskin ostan joka kerta ihan näin kallista herkkua, mutta välillä on kiva testailla uusia juttuja. Ensi kerralla taidan ostaa ainakin kalaa ja vihanneksia.
Tiedän, että kaikkein halvimmaksi tulisi ostaa ilta yhdeksän jälkeen laputettuja tuotteita supermarketista, mutta kuten sanottua, ruuan suhteen merkitsee muukin kuin halvin kilohinta. Haluan osaltani olla tukemassa tällaista toimintaa, sillä arvostan tilallisia ja tiedän etteivät he missään rahassa kylve. Tämä on minun tapani tukea suomalaista yrittämistä.
Ostatteko te lähiruokaa? Onko tärkeintä edullisuus, vai oletteko valmiita satsaamaan vähän enemmän?
Tässä on hiukan hintaesimerkkejä tuotteista, joita olen itse hankkinut:
Kananmunia kolme isoa kennoa (eli 90kpl) = 10e
Possun jauhelihaa, rasvaa alle 12% = 6e/kg
Naudan jauhelihaa, rasvaa alle 10% = 12e/kg
Luomujäätelöä = 6e/500ml
Sämpylöitä = 0,40e/kpl
Olen tehnyt hankintoja aika suppeasti, sillä tarjolla olisi kyllä kaikkea mahdollista kalatuotteista ruukkuyrtteihin. Munat ja lihat ovat sellaisia, mitä ostan lähes joka kerta. Jäätelöä maistoin nyt ekan kerran - tuskin ostan joka kerta ihan näin kallista herkkua, mutta välillä on kiva testailla uusia juttuja. Ensi kerralla taidan ostaa ainakin kalaa ja vihanneksia.
Tiedän, että kaikkein halvimmaksi tulisi ostaa ilta yhdeksän jälkeen laputettuja tuotteita supermarketista, mutta kuten sanottua, ruuan suhteen merkitsee muukin kuin halvin kilohinta. Haluan osaltani olla tukemassa tällaista toimintaa, sillä arvostan tilallisia ja tiedän etteivät he missään rahassa kylve. Tämä on minun tapani tukea suomalaista yrittämistä.
Ostatteko te lähiruokaa? Onko tärkeintä edullisuus, vai oletteko valmiita satsaamaan vähän enemmän?
tiistai 15. toukokuuta 2018
Palkkapäivän hienosäätöä
Ihan ei tuo budjetinhahmotelma pätenytkään tähän palkkapäivään, sillä maksoin puskurisäästöjen kustannuksella osani yhdestä yllätyksestä, eli 40e meni siihen ja 170e puskuriin. Näin ollen puskurin todellinen summa on tällä hetkellä 1030e - muutoin suunnitelma pysyi ennallaan:
Reaaliaikainen tilanne eri tileillä on tällä hetkellä seuraava:
Laskutili 54,55e (puhelinlasku 16e veloitetaan täältä)
Säästölipas 8,07e (tämä on shoppailurahatili, tyhjältä näyttää :D)
Lomaraha 70,55e
= 11 322,35e, ja lisäksi sitten ne rahastot ja Bank Norwegian.
Jotenkin tässä on ilmassa sellaista pientä herpaantumista. Tarpeiden lista vaan kasvaa ja pitäisi tehdä jälleen reality check ja siivota listalta pois kaikki turha. Lisäksi huomaan, että viime aikojen kauppareissuilta on tarttunut matkaan joka kerta jotain extraa. Käyn lähes joka päivä kaupassa ja joka kerta tarttuu parilla eurolla jotain kivaa pientä, on se kuukausitasolla jo jokusen kympin. Lämpimät kesäkelit pehmentää pään, hah.
Toivon, että tämän kuun palkasta
- ei tarvitsisi välttämättä tankata autoa lainkaan a.k.a. vois pyöräillä joka paikkaan!
- ei tulisi ylimääräisiä sairastelukuluja
- saisin ympättyä ruokabudjettiin uudet pyörän ulkokumit
- saisin pidettyä ylipäätään ruokakulut normaalilla tasolla ilman jokakertaista hairahtamista turhuuksiin
Pitää kyllä nyt heti nostaa kädet pystyyn ja todeta että huomiselle lähiruokatorille uppoaa useampi kymppi rahaa. Tosin ei mihinkään turhuuksiin, mutta tuleepahan pakkaseen kunnolla täytettä ja se näyttää ehkä pankkitilillä hetkellisesti huonolta. Arvostan niin paljon lähituotettua ruokaa jota voi hankkia suoraan tuottajalta, että ihan hyvällä omatunnolla maksan siitä hyvästä.
Seuraavassa liksassa onkin sitten se kauan odotettu lomaraha joka toivottavasti on edes jotain sinne päin mitä olen kuvitellut sen olevan!
Reaaliaikainen tilanne eri tileillä on tällä hetkellä seuraava:
Käyttötili 488,99e (täältä maksan kampaajan kuun vaihteessa ja loput on ruokarahaa)
ASP 10 700,19e (kasvaa kasvaa, ens palkasta uusi tuhatluku rikki!)Laskutili 54,55e (puhelinlasku 16e veloitetaan täältä)
Säästölipas 8,07e (tämä on shoppailurahatili, tyhjältä näyttää :D)
Lomaraha 70,55e
= 11 322,35e, ja lisäksi sitten ne rahastot ja Bank Norwegian.
Jotenkin tässä on ilmassa sellaista pientä herpaantumista. Tarpeiden lista vaan kasvaa ja pitäisi tehdä jälleen reality check ja siivota listalta pois kaikki turha. Lisäksi huomaan, että viime aikojen kauppareissuilta on tarttunut matkaan joka kerta jotain extraa. Käyn lähes joka päivä kaupassa ja joka kerta tarttuu parilla eurolla jotain kivaa pientä, on se kuukausitasolla jo jokusen kympin. Lämpimät kesäkelit pehmentää pään, hah.
Toivon, että tämän kuun palkasta
- ei tarvitsisi välttämättä tankata autoa lainkaan a.k.a. vois pyöräillä joka paikkaan!
- ei tulisi ylimääräisiä sairastelukuluja
- saisin ympättyä ruokabudjettiin uudet pyörän ulkokumit
- saisin pidettyä ylipäätään ruokakulut normaalilla tasolla ilman jokakertaista hairahtamista turhuuksiin
Pitää kyllä nyt heti nostaa kädet pystyyn ja todeta että huomiselle lähiruokatorille uppoaa useampi kymppi rahaa. Tosin ei mihinkään turhuuksiin, mutta tuleepahan pakkaseen kunnolla täytettä ja se näyttää ehkä pankkitilillä hetkellisesti huonolta. Arvostan niin paljon lähituotettua ruokaa jota voi hankkia suoraan tuottajalta, että ihan hyvällä omatunnolla maksan siitä hyvästä.
Seuraavassa liksassa onkin sitten se kauan odotettu lomaraha joka toivottavasti on edes jotain sinne päin mitä olen kuvitellut sen olevan!
keskiviikko 9. toukokuuta 2018
Toukokuun tilinauha!
Jahas, tilinauha taas näkyy ja "yllättäen" näin kuukausipalkalla käteen maksettava summa on sama kun viime kuussa, eli 1665e. Maksupäivä ensi tiistai.
Havaintoja
- puskuriin siirtyy taas tuo "jää". Nyt potti on 860e ja palkkapäivän jälkeen oletettavasti siis 1070e! Vuoden tavoitteesta on sitten jo reilut 70% koossa, huikean hyvä fiilis!
- uusi yritys kampaajalle tässä kuussa
- rahastot ovat koko alkuvuoden olleet hiukan miinuksella mutta nyt näyttää jo hiukan paremmalta. Just tällä hetkellä OP rahastojen arvo 2170,43e (tänne en ole itse laittanut enkä laita rahaa), Seligson 5510,65e ja Nordnet 174,47e. Eli yhteensä rahastot 7855,55e! Kuukausittain menee tuo 100e jaettuna neljään eri rahastoon.
- odotan jo laskelmaa kesäkuun lomarahasta! Se on budjetoitu jo valmiiksi (summaa edes tietämättä...) kesän reissuun, syksyn reissuun, pyörähuoltoon ja puskuriin. Summasta riippuen toki, mutta ainakin noihin reissuihin.
Nyt vaan sormet syyhyten taas odotellaan palkan napsahtamista tilille. Käyttötilillä on tällä hetkellä about 100e, josta ehkä puolella ostan safkaa ja puolet nakkaan lomatilille. Olen saavuttanut sen tilanteen, ettei viikkoa ennen palkkapäivää ahdista käydä ruokakaupassa. Siistii!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)