tiistai 26. tammikuuta 2021

Muutokset budjettiin - kohti tonnin puskuria

Koska omien raha-asioiden suhteen suunnitelmaa ja strategiaa saa muuttaa loputtomasti, poikkesin palkkapäivänä hieman suunnitellusta budjetista:

1) En kerää erillistä puskuria vakuutustilille. Pystyn tällä palkalla maksamaan jokaisen vakuutuslaskun kokonaisuudessaan juuri silloin kun lasku tulee, joten tarvetta puskurille ei ole. Ideassahan ei muutoin ole mitään vikaa, mutta huomaan itse kajoavani puskuriin turhan helposti (ja ihan muissa kuin vakuutuslaskuihin liittyvissä asioissa). Näin ollen siirsin tuonkin summan emergency fundiin, jonne päätyi siis näin ollen yhteensä 610e. 

2) Budjetissa näkyi erikseen kategoria "loma". En kuitenkaan tule keräämään myöskään erillistä lomatiliä, sillä tämän vuoden lomareissut ovat toistaiseksi haave vain. Budjetoin mahdollisiin reissuihin sitten, kun jotain konkreettista on tiedossa. Muutoin kaikki ylimääräinen ohjautuu tuonne puskuriin.

Näin ollen siis hätävarapuskurissa on 670e! Ensi kuussa saan helposti kasaan sen tonnin ja sitten kohti luoton lyhennystä. 

maanantai 11. tammikuuta 2021

Tammikuun budjetti

 Ja nyt näkyy palkkakuitti, joten budjetoidaanpas pitkästä aikaa palkka näin julkisesti.

Tammikuu
Palkka2700
Lainat685
Vastike175
Eläminen1080
Nordnet
Laskut50
Vakuutukset210
Loma
Säästö410
Visa90
Jää0

Nettopalkka on tosiaankin tarkalleen tuon 2700 euroa. 

- lainat sisältävät asuntolainan ja opintolainan
- hoitovastike on hieman noussut viime vuodesta
- eläminen sisältää tässä kuussa: 600e käyttöraha autoon ja ruokaan, 400e itseni ehostamiseen ja uusiin työvaatteisiin sekä 80e harrastusmaksuun
- laskuihin kuuluu puhelinliittymä ja netti
- vakuutustilille hieman puskuria
- tonnin emergency fundia varten 410e säästöön, valmiina tilillä on 50e = 460e yhteensä
- Visa lyhenee minimin eli 90e

Ensi kuussa on tonnin puskuri kasassa ja mennään tavoitteiden seuraavaan vaiheeseen eli luottokortin lyhentämiseen.

torstai 7. tammikuuta 2021

Näin palkkani on kehittynyt

Olen työskennellyt yhtäjaksoisesti valtiolla asiantuntijatehtävissä syksystä 2017 lähtien. Työtehtävät ovat tämän jälkeen vaihtuneet kahdesti, mutta ajattelin että teen silti pienen katsauksen palkan kehittymisestä näiden reilun kolmen vuoden aikana.

Syksy 2017 2119e /kk - tästä lähdettiin liikkeelle. Työnkuva oli palkkaan nähden mielestäni jokseenkin vaativa ja pidin itse työstä todella paljon.

Syksy 2019 2266e /kk - tätä palkkaa sain muutaman yleiskorotuksen sekä henkilökohtaisen palkanosan nousun jälkeen ennen kuin vaihdoin uusiin työtehtäviin.

.. vaihto uuteen työnkuvaan..

Kevät 2020 2794e /kk - uusi tehtävä ja uudet kujeet. Hieman lisää vastuuta ja uutta näkökulmaa. Työn vaativuus ja palkan suuruus olivat mielestäni hyvin linjassa.

Syksy 2020 2923e /kk - henkilökohtainen palkanosani nousi ja tämän kokoisessa palkassa se näkyi kerralla jo ihan kivasti!

.. vaihto uuteen työnkuvaan..

Kevät 2021 4023e /kk - nyt olen täysin koulutustasoani vastaavissa työtehtävissä ja (omasta mielestäni) korkea palkka kertoo suuresta vastuusta. Stressi tässä asemassa on korkeampi kuin aikaisemmissa työtehtävissä, mutta palkka kompensoi vaativuutta mielestäni erinomaisesti. Palkassa on nousupotentiaalia parin ekan vuoden aikana ehkä sellaiset ~500 euroa (yleiskorotus, ekat ikälisät, henkilökohtaisen palkanosan nousu), mutta tuskin se tulee tässä asemassa kauheasti yli 4500 euroa olemaan. Minulla ei ole alaisia, vaan teen asiantuntijatyötä edelleen. Uskon, että valtiolla tämän enempää palkkaa ilman alaisia on suhteellisen vaikea saada. 

Prosentuaalisesti palkkani on noussut pyöristettynä 90% kolmen ja puolen vuoden aikana! 

Kertokaahan oman palkan kehittymisestä vuosien saatossa, on mielenkiintoista lukea muidenkin kokemuksia.