tiistai 26. kesäkuuta 2018

Onko minulla paheita?

Luin Salkunrakentajan artikkelin siitä paljonko paheet sabotoivat varallisuuden kerryttämistä ja aloin oikein pohdiskelemaan omia paheitani. Tai ylipäätään sitä, onko niitä edes. Artikkelissa on mainittu


  • Erikoiskahvit (Ostan ehkä kaksi kertaa vuodessa? Ylipäätään juon kahvia aika vähän - tyyliin pari kuppia päivässä. Tarvittaessa voin olla täysin ilmankin.)
  • Tupakka (Jossain vaiheessa poltin satunnaisesti humalassa pummiröökejä, enää en edes sitä vähää.)
  • Olut (Yök)
  • Viini (Vuodessa alkoholia kuluu ehkä yhden siiderikopan ja parin viinipullon verran. Ehkä vähemmänkin. Ei voida puhua paheesta tämänkään kohdalla.)
  • Työlounas ravintolassa (Noup, ei tule käytyä. Teen omat eväät.)
  • Television suoratoistopalvelu (Ei)
  • Television kanavapaketti (En maksa tällä hetkellä mistään vastaavasta lisäpalvelusta, kuten Bookbeat, Spotify, Netflix...)


Kovin vähäisiä tuntuvat siis paheeni olevan ainakin jos tarkastellaan sitä näiden perinteisten esimerkkien kautta. Aikaisemmassa elämässäni (eli aika jolloin en vielä tietoisesti kerryttänyt varallisuuttani) paheena oli hallitsematon nettishoppailu joka sabotoi talouttani hyvin merkittävästi, joten lopulta tässä on oltu ilman rahan käyttöön liittyviä paheita vasta tämän vuoden ajan. Sellainen orastava pahe tuntuisi nyt olevan se, että haluaisin ostaa koko ajan uusia kirjoja.

Onneksi on kirjasto, budjetti ja huomattavan vankaksi kasvanut selkäranka.

keskiviikko 20. kesäkuuta 2018

Q2 - toinen vuosineljännes takana!

Niin olisi puolet vuodesta takana ja toisen vuosineljänneskatsauksen aika. Näppituntuma on se, että hyvin on pyyhkinyt ja siitä on kiitollinen olo. Säästäminen ja sijoittaminen alkaa tuntua kivalta harrastukselta ja lukujen pyörittely on jotain hyvin euforiaa tuottavaa tekemistä. Puolen vuoden aikana olen välttynyt täysin suurilta ja yllättäviltä menoilta, joten alkuvuonna laadittu koko vuoden budjetti on pitänyt lähes täysin.

Ensin lukuja laskettuna viime neljännesvuosikatsauksesta tähän päivään (eli kolmen kuukauden varallisuuden kasvu):
ASP-tili +2200e (saldo 11 500e)
Rahastot +300e
Puskuri +700e (saldo 1150e)

= Varallisuuden kasvu viime kvartaalista 3200e, eli kuukautta kohden 1067e!


Sitten lukuja vuoden alusta:
ASP-tili +4000e
Rahastot +515e
Puskuri +1150e

= Varallisuuden kasvu vuoden alusta 5665e, eli kuukautta kohden 944e!

Nettotulot vuoden alusta 10 664e sisältäen palkan, lomarahat (572e) ja lahjan (400e), eli säästöprosentti tästä summasta huikeat 53%! Säästöprosentti pelkästä palkkatulosta (9692e) on 58%.

Mitähän lukuja vielä voisin keksiä? Jos tekee katsauksen siihen, mitä tavoitteita tammikuussa heiteltiin ilmaan tämän vuoden suhteen, homma etenee seuraavanlaisesti:
- ASP-tili 4000e / 7500e (eli kokonaissaldo olisi vuoden lopulla 15 000e, saldo nyt 11 500e) = 53% tavoitteesta kasassa 
- Puskurirahasto 1150e / 1500e = 77% tavoitteesta kasassa
- Rahastosijoittaminen 515e / 1200e = 43% tavoitteesta kasassa
- Ei osamaksuja DONE
- Säästöaste yli 50% DONE
- Viivan alla plussaa NOT DONE

Eli siis suunta on juurikin oikea ja tavoitteet täyttyy taatusti, kunhan työllisyystilanne pysyy hyvänä eikä mitään ylläreitä satu matkanvarrelle. Viivan alla ei ole ihan vielä plussaa, mutta ehkä sitten seuraavan kvartaalin aikana...

perjantai 15. kesäkuuta 2018

Kauan eläköön lomaraha...

Tänään koitti viimein se päivä kun palkan kaverina tilille tuli lomaraha! Sitä on odoteltu, pohdittu suuruutta, budjetoitu valmiiksi ja toivottu että vähintään budjetin verran tulisi. Tänään palkkanauhasta pystyin havaitsemaan että summa on 572e, eli oikeasti puolet siitä mitä olin ajatellut sen olevan. Aika kova pettymys, sillä olin ajatellut tekeväni kesän reissun (300e) ja syksyn reissun (500e) lomarahoilla, mutta eipä se nyt onnistu. Syksyn reissuun on revittävä 228e kuukausibudjeteista ja lisäksi olisi ollut kiva kartuttaa puskuria ja tehdä jotain kesävaatehankintoja. Aina ei kaikki mene niin kuin on ajatellut.

Tässä on peruspalkan budjetti taas kerran:



Kesäkuu
Palkka1665
Asuminen150
Ruoka350
Auto30
ASP-tili800
Rahastot100
Laskut65
Lahja50
Jää120
Säästämisaste61.26%

Tuntuu oikeasti vähän urpolta ulista tuota lomarahan vähyyttä, koska niin suuria summia tässä pystytään säästämään joka kuukausi ettei tuollainen lovi kuviteltuun budjettiin haittaa kokonaistilannetta mitenkään. Perfektionistia vaan ärsyttää kun kaikki ei mene just prikulleen niin kuin on ajatellut etukäteen. Pitäisi vaan henkisesti osata sietää paremmin muutoksia.

ASP-tili lihoi kohtuullisen suurella summalla ja laskuihin varattu summa on siksi normaalia (20e) suurempi koska opintolainan korot tuli maksuun. Läheisen lahja on budjetissa mukana, sillä alkuvuodesta ynnäilin kaikki mahdollisesti ostettavat lahjat ja niiden ajankohdat ja näin ne ei aiheuta mitään yhtäkkistä paniikkia. "Jää" meni puskuriin.

Lomarahat meni siis kokonaisuudessaan lomarahatilille, jota paikkaillaan tulevista palkoista sillä muutamalla satasella. 

On muuten hujahtanut jo puolet vuodesta ja sen kunniaksi pitänee seuraavaksi ynnäillä vähän tämän vuosipuolikkaan lukuja! 

lauantai 9. kesäkuuta 2018

Kuuden kuukauden oivalluksia

Mitä konkreettista muutosta olen havainnut tämän vuoden aikana itsessäni?

- En ole ostanut yhtäkään tennariparia ihan vain siksi että halvalla lähti ja just sen värisiä ei kaapissa vielä ollut
- En ole ostanut yhtään urheiluvaatteita koska kaappi tursuaa jo nyt
- Olen välillä klikkaillut itseni nettikauppaan, himotellut vaatteita ja klikannut itseni pois kaupasta
- Olen harventanut kampaajakäyntejä ja väli on nyt 3kk entisen 2kk sijaan
- Olen liikkunut vielä enemmän pyörällä aina kun mahdollista ja bensakulut näin ollen ovat pienentyneet hieman. Jos näen Pivosta että olen lorotellut bensaa tankkiin 30e edestä kuluneen kuukauden aikana, se on etenkin näin kesäaikaan ihan todella paljon minulle... Keskusta-asumisen hyvä puoli, ei todellakaan ole pakko autolla ajaa paikasta toiseen vaan kaikki on kävelyetäisyydellä
- Joka ikinen vaateostos on ollut tarkkaan harkittu ja päätetty etukäteen. Eli ei extempore shoppailuja, vaan valmiiksi mietittyjä (laadukkaita!) hankintoja
- Olen käynyt läpi tavaroitani ja vaatteitani ja myynyt/vienyt kierrätykseen/heittänyt roskikseen kaiken tarpeettoman tilanviejän
- Olen panostanut ja pitänyt huolta nykyisistä vaatteista ja kengistä säännöllisesti huoltamalla ne
- Olen lopettanut päättömän kosmetiikan hamstraamisen

Olen siis lopettanut aika monta huonoa tapaa liittyen kulutustottumuksiin ja se on kyllä kantanut niin paljon konkreettista hedelmää että tällä linjalla on todella helppo jatkaa! En missään nimessä vaihtaisi näitä säästettyjä ropoja mihinkään materiaan. Näiden juttujen lisäksi olen listannut Exceliin listaa sellaisista ihan oikeista isommista tarpeista, jotta osaan budjetoida ne mukaan kulutukseen sitten kun hankinta tulee ajankohtaiseksi. Samalla kyseinen lista vähän herättelee miettimään mitkä tosiaankin on niitä oikeita tarpeita.

Tämä koko alkuvuoden prosessi on herätellyt itseäni tähän tavarahelvettiin minkä keskellä elän. Tänne ei just niin todellakaan tarvita yhtäkään uutta sisustushärpäkettä, huonekalua tai henkkamaukan rättiä. En sano etteikö tämä koti voisi olla viihtyisämpi tai trendikkäämpikin, mutta varustelutaso on tällä hetkellä riittävä. Vaatekaapin sisältökin voisi olla houkuttelevampi, mutta kuten asunnonkin suhteen, vaatekaapin sisältö on yhtä kaikki riittävä.

Riittävä olkoot tämän kuluvan vuoden sana. Sisustetaan ja ollaan muodin aallonharjalla joskus myöhemmin sitten.

perjantai 1. kesäkuuta 2018

Kaksi viikkoa palkkapäivään

Katsaus kuluneeseen reiluun pariin viikkoon.

Ruokakauppa 70e; 12,95e; 22,47e; 3,08e; 4,34e; 6,50e = 119,34e
Ravintola 29,50e
Kirjakauppa 26,01e
Yhteensä 174,85e

Viikkobudjetissa siis ollaan hienosti. Tilillä on just nyt rahaa 319,75e ja siitä on budjetoitu 100e kampaajaan. Jäljelle jää siis 220e, jolla mennään ensi palkkaan asti kaiketi ihan helposti. Kun tuosta toivottavasti jää ylimääräistäkin niin taidan tehdä pienen shoppailureissun.

Lomarahojen suuruus selvinnee vasta 15. kesäkuuta, koska sitä aikaisemmin en pääse niitä tarkistamaan. Peukut pystyssä että niiden suuruus on sen verran kun olen laskeskellut.

Fiilis on katossa, pian alkaa ansaittu loma!