keskiviikko 25. heinäkuuta 2018

Haluan olla paras ja se saa minut väsymään

Yksi päivä töissä havahduin siihen, että minulla on ihan valtava tarve olla työssäni virheetön. Toimin eräänlaisena esittelijänä ja organisaation seuraava porras hyväksyy tekemäni esittelyt tai pyytää tekemään korjauksia. Koska haluan olla paras ja virheetön, on minun ollut vaikea ottaa vastaan korjaustarpeet, sillä olen hiljaa mielessäni kokenut epäonnistuneeni esittelyssä jos siihen on jäänyt yhtään fiksattavaa.

Fakta on se, että työ on hyvin monimutkaista. Yhteistyötä tehdään monen muun organisaation kanssa, työ on hektistä ja vaihtelevaa ja tietojärjestelmät suhteellisen haastavia käyttää. On siis kymmeniä paikkoja tehdä virhe ennen kuin prosessi on esitelty seuraavalle portaalle ja niitä virheitä tekee ajoittain ihan jokainen.

Teen määräaikaista viransijaisuutta, josta otan kovasti paineita. Nyt meneillään on viides määräaikainen sopimus puolentoista vuoden sisällä, joten sopimusta on kyllä aina jatkettu ja yritetty vakuutella että eiköhän aina jotain hommaa löydy. Mutta mitä jos ei löydykään? Siksi pitää olla korvaamaton, virheetön ja täydellinen, jotta työnantaja ei voisi edes harkita minusta luopumista. Pitää olla niin hyvä, että on parempi kuin viraston vanhemmat virkamiehet. Jokainen esittely pitää olla viimeisen päälle tehty, jotta palautusprosentti olisi pyöreät nolla. Kaiken pitää mennä kerrasta oikein.

Virheettömyyteen pyrkiminen ei kai itsessään ole mikään huono asia, mutta käsi kädessä sen kanssa tulee kyvyttömyys käsitellä rationaalisesti palautetta jos jossain onkin sattunut fiba. Nämä korjaustarpeet ovat usein melko pieniä, tyyliin "voitko vielä tulostaa ilmoituksen tästä organisaatio X:lle", mutta joka kerta ne iskevät vyön alle. Ruoskin itseäni ja jään pohtimaan syitä mitkä johtivat mokaan, vaikkei sillä olisi mitään merkitystä. Elämä jatkuisi kun vaan neutraalisti tulostaisi ilmoituksen ja postittaisi eteenpäin eikä jäisi vatvomaan.

Koen siis melko suurta stressiä sen vuoksi, että olen itse pääni sisällä asettanut riman liian korkealle. Työkaverit jaksavat aina muistuttaa että kukaan ei voi olla täydellinen ja aina voi sattua virheitä ihan jokaiselle, eli paine täydellisyyteen ei tule ulkoapäin vaan ihan minusta itsestäni. Asia on alkanut vaivaamaan minua, sillä tämä ajatusmalli uuvuttaa minua. Olen yrittänyt löysätä vyötä ja olla vatvomatta jokaista korjausehdotusta ja palautunutta esittelyä, mutta haastavaa on. Mitään salamaratkaisua tähän tilanteeseen ei varmaankaan ole, mutta tuntuu ettei ole edes niitä oikeita työkaluja lähteä muuttamaan ajatusmaailmaa terveempään ja rakentavampaan suuntaan.

Painiiko kukaan samanlaisten ongelmien parissa? Miten asetetaan rima realistiselle tasolle ja kuinka voi oppia ottamaan vastaan korjaavaa palautetta? 

6 kommenttia:

  1. Tunnistan todellakin piirteet :) Ennen olin itsekin työn suhteen todella pedantti. SItten koin aika suurta väsymistä ja pelastin itseni todelliselta burn outilta muuttamalla omaa ajattelua rennommaksi enkä enää ota työtäni niin vakavasti kuin ennen, enää se ei pääse ihon alle. Toki ymmärrän tuon määräaikaisen sopimuksen paineen. Toivotaan että saat pian vakkaripaikan niin voit ottaa rennommin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vakkaripaikka varmaan auttaisi suurimpaan tuskaan. On silti jotenkin vaikea löytää omaan työntekoon tasapaino - haluaisi kehittyä koko ajan paremmaksi, tehdä erinomaista jälkeä ja sitten kuitenkin yrittää ottaa rennosti ja ajatella ettei työ ole koko elämä. Vaikeaa!

      Poista
  2. <3 samoja ajatuksia siis täälläkin, eri elämäntilanteesta. "Mä näen tyhjän taistelukentän, pahimman vastustajani tiedän, minusta itsestäni sen löydän.."

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koska kaikesta pitää yrittää löytää jotain hyvääkin, uskon että osaltaan tämä itsekriittisyys ja korkealla oleva rima vie meitä eteenpäin elämässä. Uskon että tavoitteet on nopeampi saavuttaa kun on kunnianhimoinen ja kriittinen omalle toiminnalle.

      Poista
  3. Tähän sanoisin nyt van, että jos stressaat työaikana, niin älä stressaa töistä vapaa-ajalla. Taas sain yhden ikävän uutisen omasta tuttavapiiristäni, jossa työstressi aiheuttaa terveyden pettämisen.

    Olen itsekin tietyllä tavalla työnarkomaani, mutta olen opetellut myös hellittämään. Kaikkia asioita ei tarvitse hoitaa priimasti, vaan vain sopivan hyvin. Omilta alaisiltani edellytän että asiat hoidetaan, mutta ei niitä tarvitse silti tehdä 110%:sti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista ja hyvästä neuvosta! Se hyvä puoli työssäni on ettei sitä tarvitse kotiin tuoda ja näin ollen vapaa-aikana en vaivaa päätäni työasioilla.

      Poista