torstai 9. elokuuta 2018

Terveyttä ostamassa

Okei, nyt uppoudutaan taas hiukan ohi aiheen mutta antaa mennä.

Terveys on sellainen asia, josta olen valmis maksamaan. Minulla ei ole varsinaisesti mitään sairauksia, mutta haastetta elämään luo ärtyneen suolen oireyhtymä eli IBS. Ja voi pojat kun tällä hetkellä on epätoivoinen olo sen suhteen!

Ongelmana on siis päivittäinen vatsan turpoaminen ja kipuilu. Tämä tuntuu menevän sykleissä - välillä on viikon verran hyvä olo eikä mitään merkitystä mitä syön ja toisinaan taas on huono viikko, vaikka kuinka miettisin joka suupalan. Tämä vaiva on huonoina hetkinä ihan jatkuvasti läsnä elämässä ja omalla tavallaan se on tosi kiusallinen. Pukeudun liian usein löysiin paitoihin ihan vaan siksi, ettei kukaan näe töissä turvonnutta mahaani ja erehdy luulemaan että olisin raskaana. Ja tietenkin kipu on uuvuttavaa, vaikkei se mitään infernaalista olekaan.

No, miten tämä vuodatus liittyy blogin aiheeseen - siten että minä olen mennyt tuhlaamaan. Olen ottanut lomatililtä 125e, jolla olen hankkinut itselleni blenderin ja smoothieaineksia. Vanha blenderi on hajonnut jo jokin aika sitten ja nyt pistin tilaukseen uuden, joka maksoi 40e. Blenderi tekee smoothien suoraan take away -pulloon ja ostin noita pulloja vielä pari lisää hintaan 15e. Nyt vaihtopulloja on siis yhteensä neljä, joten ei tarvitse koko ajan olla pesemässä niitä. Smoothieainekset tilasin Foodinilta: kasviproteiinijauhe, viherjauhe, psyllium -kuitulisä, MSM ja sitruuna-inkiväärimehu. Rahaa meni 70e. Glunk.

MUTTA, nyt seuraa selitykset.

Aloin muistella, että pari vuotta sitten vatsa oli hyvänä paljon useammin ja silloin päivittäiseen aamurutiiniin kuului smoothie: hedelmiä, marjoja, kauramaitoa, proteiinijauhetta, kuitua ja MSM:ää. Nyt vähän upgreidasin smoothieohjetta viherjauheella, jota moni on kehunut. Tämä nyt oli kertarysäyksellä hiukan kallis paukku, mutta toivon sydämen (ja vatsan) pohjasta että olo paranee kun palaan tähän vanhaan rutiiniin. Nuo jauheet on kalliita, mutta jos vatsa alkaa skulaamaan paremmin niin en kadu hetkeäkään tuhlattuja eurojani. Kasviproteiini on kyllä pahuksen tyyristä, mutta kun tarpeeksi kauan kärsii niin on valmis kokeilemaan vaikka mitä ja vaikka millä hinnalla.

Tämä on nyt äkkiseltään ainoa kikka jota keksin kokeilla olon paranemiseksi. Ruokavalio on jo valmiiksi maidoton ja lähes gluteeniton, vältän lisäaineita, suosin luomua ja juon todella paljon vettä. Antakaa joku mulle uusi suolisto, pliis...

Eli siis lomatilillä on nyt jäljellä 250e ja sinne pitää saada lokakuuhun mennessä 500e. Ei tule olemaan ongelma. Mutta tällainen pieni synninpäästö, kyllä minäkin osaan vielä rahaa kuluttaa. Tämä smoothieharrastus tulee nostamaan kuukausittaista ruokalaskuakin jonkun verran, mutta rehellisesti sanottuna se on ihan se ja sama. Nyt aijon panostaa hyvään oloon ihan ajatuksella ja toivon että se kantaisi hedelmää.

tiistai 7. elokuuta 2018

Herkuttelu on kallista

Urheilen paljon lähes päivittäin ja tätä kalorinkulutusta tasapainotan viikonlopun herkkupäivillä. Nyt kun omat kulutustottumukset ovat taas olleet isommin suurennuslasin alla, olen havainnut tuhlaavani herkkuihin ihan älyttömästi rahaa. Ongelma ei siis niinkään ole herkuista saadut kalorit vaan enemmänkin niihin uppoava raha...

Otetaas esimerkkiviikonloppu:
- suklaalevy 2,35e
- karkkipussi 2,35e
- mäkkäri 7,85e
- donitsi 1,2e
- siideri 2,5e

Tämmösellä perus mättöviikonlopulla on hintaa 16,25e. Mun mielestä se on aika paljon? Kuukaudessa yli 60e.

Tämä laskelma sai minua miettimään vaihtoehtoja herkuttelulle. Pitääkö sitä vetää aina niin hitosti?! Mitä jos ostaisi joko karkkipussin tai suklaalevyn, ei kumpaakin? Mäkkärin sijaan tekisi jotain hyvää ruokaa, mistä kenties jäisi seuraavallekin päivälle syötävää? Vai onko tämä nyt vaan turhaa nillittämistä?

Toisaalta kun vetää kunnon överit viikonloppuna niin ei tee arkena mieli lainkaan herkkuja. Ehkä on silti vähän tyhmää vetää niin paljon makeaa että iskee huono olo. Tällä hetkellä viikonloput ovat mättöviikonloppuja, mutta voisiko ajatusta hiukan kääntää ja tehdä viikonlopuista hyvän ruuan hifistelyhetkiä? Kokeilisi aina jotain uutta ja spessua mitä ei ehkä arkena raski ostaa... Se voisi olla ensi viikonlopun suunnitelma.

Kuinka paljon te herkuttelette viikossa, ootteko ikinä laskeneet? Totuus voi yllättää. :D

tiistai 31. heinäkuuta 2018

Heinäkuu ja No spend -haaste!

Asetin itselleni tavoitteeksi että heinäkuussa no spend- päiviä on tultava vähintään kymmenen, sillä älytön ruokakaupassa ramppaaminen saa nyt riittää. Tässä kuukauden kulutus:

1.7. no spend
2.7. no spend
3.7. ravintola 33,60e
4.7. ruokakauppa 2,94e
5.7. no spend
6.7. ruokakauppa 28,83e ja 9,68e, mäkkäri 4,60e
7.7. no spend
8.7. snägäri 6,80e
9.7. no spend
10.7. no spend
11.7. no spend
12.7. no spend
13.7. apteekki 46,39e, ruokakauppa 26,58e, pyörä 110,90e, asuminen 150e, puhelinlasku 14,90e
14.7. no spend
15.7. herkkuja 3,50e, lahja 65e
16.7. no spend
17.7. ruokakauppa 19,34e
18.7. ravintola 20,30e
19.7. no spend
20.7. ruokakauppa 23,70e
21.7. no spend
22.7. no spend
23.7. ruokakauppa 9,33e
24.7. no spend
25.7. no spend
26.7. no spend
27.7. retkiruokia 50e, ruokakauppa 18,76e
28.7. ruokakauppa 15,17e
29.7. no spend
30.7. no spend
31.7. no spend

Kuukauden kommentit:
  • No spend -päiviä huimat 19 kpl! 
  • Syön ulkona oikeasti ihan äärimmäisen harvoin. Heinäkuulle kuitenkin osui ravintolakäynti (3.7.) jonka tarjosin kaverille vastapalveluksena yhdestä jutusta, pari kertaa snägärillä (6.7. ja 8.7.) kovan urheilusuorituksen tasapainottajana ja vielä vuosipäiväravintolakin (18.7.). Yhteensä siis heinäkuussa ulkona syömiseen 65,30 euroa. 
  • Ylimääräisenä menona pyörähuolto, apteekki ja lahja, yhteensä 222,29e.
  • Tilasin retkiruokia syksyn vaellusta varten, 50e paloi niihin niin että heilahti...
  • Ruokakauppaan 157,83 euroa. Summa jokseenkin pieni, koska tyhjentelin pakkasta aika ahkeraan ja näin ollen esimerkiksi lihaa ei tullut ostettua kuin ehkä kerran.
  • Kuukauden kaikki menot 660,32e, jos osasin laskea.
Noin muuten voin todeta, että aika helppoa tämä lopulta oli kun otti todella tehtäväkseen olla kuluttamatta joka päivä rahaa. Ruokakauppareissuja piti hiukan enemmän suunnitella etukäteen, mutta muuten tämä haaste ei aiheuttanut päänvaivaa. Oli oikeastaan tosi kiva kun ei tarvinut joka päivä kuluttaa aikaa kassajonossa. Tästä haasteesta taitaa tulla uusi tapa!

keskiviikko 25. heinäkuuta 2018

Haluan olla paras ja se saa minut väsymään

Yksi päivä töissä havahduin siihen, että minulla on ihan valtava tarve olla työssäni virheetön. Toimin eräänlaisena esittelijänä ja organisaation seuraava porras hyväksyy tekemäni esittelyt tai pyytää tekemään korjauksia. Koska haluan olla paras ja virheetön, on minun ollut vaikea ottaa vastaan korjaustarpeet, sillä olen hiljaa mielessäni kokenut epäonnistuneeni esittelyssä jos siihen on jäänyt yhtään fiksattavaa.

Fakta on se, että työ on hyvin monimutkaista. Yhteistyötä tehdään monen muun organisaation kanssa, työ on hektistä ja vaihtelevaa ja tietojärjestelmät suhteellisen haastavia käyttää. On siis kymmeniä paikkoja tehdä virhe ennen kuin prosessi on esitelty seuraavalle portaalle ja niitä virheitä tekee ajoittain ihan jokainen.

Teen määräaikaista viransijaisuutta, josta otan kovasti paineita. Nyt meneillään on viides määräaikainen sopimus puolentoista vuoden sisällä, joten sopimusta on kyllä aina jatkettu ja yritetty vakuutella että eiköhän aina jotain hommaa löydy. Mutta mitä jos ei löydykään? Siksi pitää olla korvaamaton, virheetön ja täydellinen, jotta työnantaja ei voisi edes harkita minusta luopumista. Pitää olla niin hyvä, että on parempi kuin viraston vanhemmat virkamiehet. Jokainen esittely pitää olla viimeisen päälle tehty, jotta palautusprosentti olisi pyöreät nolla. Kaiken pitää mennä kerrasta oikein.

Virheettömyyteen pyrkiminen ei kai itsessään ole mikään huono asia, mutta käsi kädessä sen kanssa tulee kyvyttömyys käsitellä rationaalisesti palautetta jos jossain onkin sattunut fiba. Nämä korjaustarpeet ovat usein melko pieniä, tyyliin "voitko vielä tulostaa ilmoituksen tästä organisaatio X:lle", mutta joka kerta ne iskevät vyön alle. Ruoskin itseäni ja jään pohtimaan syitä mitkä johtivat mokaan, vaikkei sillä olisi mitään merkitystä. Elämä jatkuisi kun vaan neutraalisti tulostaisi ilmoituksen ja postittaisi eteenpäin eikä jäisi vatvomaan.

Koen siis melko suurta stressiä sen vuoksi, että olen itse pääni sisällä asettanut riman liian korkealle. Työkaverit jaksavat aina muistuttaa että kukaan ei voi olla täydellinen ja aina voi sattua virheitä ihan jokaiselle, eli paine täydellisyyteen ei tule ulkoapäin vaan ihan minusta itsestäni. Asia on alkanut vaivaamaan minua, sillä tämä ajatusmalli uuvuttaa minua. Olen yrittänyt löysätä vyötä ja olla vatvomatta jokaista korjausehdotusta ja palautunutta esittelyä, mutta haastavaa on. Mitään salamaratkaisua tähän tilanteeseen ei varmaankaan ole, mutta tuntuu ettei ole edes niitä oikeita työkaluja lähteä muuttamaan ajatusmaailmaa terveempään ja rakentavampaan suuntaan.

Painiiko kukaan samanlaisten ongelmien parissa? Miten asetetaan rima realistiselle tasolle ja kuinka voi oppia ottamaan vastaan korjaavaa palautetta? 

torstai 19. heinäkuuta 2018

Adlibriksen toivelista: 17x kiinnostava kirja

Koska olen nykyään tykästynyt lukemiseen niin valtavasti, haluan jakaa Adlibriksen toivelistani täälläkin, vaikka tämä teksti nyt vain korkeintaan sivuaa hiukan blogin aihepiiriä. Oma kiinnostukseni kohdistuu talouskirjoihin, itsensä kehittämiseen ja rikos/rangaistus/oikeus -akselille. Jos on jotain vinkkejä tahi kommentteja, antaa palaa!

1. Timothy Ferriss: 4 tunnin työviikko
2. Erik Larssen: Paras & Helvetinviikko & Vahva
3. Fumiko Chiba: Kakeibo
4. Åsne Seierstad: The Story of Anders Breivik and the Massacre in Norway
5. Janne Kivivuori ym: Kriminologia
6. Ilkka Karisto ym: Vankina Venäjällä
7. Jordan B. Peterson: 12 elämänohjetta
8. Jen Sincero: You Are A Badass & You Are A Badass At Making Money
9. Yuval Noah Harari: Sapiens & Homo Deus & 21 oppintuntia maailman tilasta
10. Mark Manson: Kuinka olla piittaamatta p*skaakaan
11. Sarah Knight: Viis veisaamisen elämänmullistava taika
12. Unna Lehtipuu: Timanttipesula

Nämä eivät siis ole missään paremmuusjärjestyksessä. Vaikka olen pyrkinyt käyttämään myös kirjaston palveluita, ostan silloin tällöin kirjoja omaksikin - etenkin sellaisia joita kuvittelen lukevani useammin kuin kerran. Voi kyllä olla että opintojen alkaessa jää hupilukeminen sivuosaan, mutta just nyt en tiedä kyllä mitään parempaa kuin vapaapäivänä omalla terdellä auringossa istuskelu ja lukeminen!

Luetteko te paljon? Vinkatkaa ihmeessä jotain hyviä kirjoja!