perjantai 12. toukokuuta 2023

Palkkakehitykseni 2017-2023

Aikani kuluksi väsäsin pienen läpileikkauksen omasta palkkakehityksestäni viimeisen kuuden vuoden ajalta. Edellisen kerran olen avannut palkkakehitystäni reilut kaksi vuotta sitten täällä. Taustaa: olen koulutukseltani maisteri ja työskentelen valtion leivissä. Olen edennyt organisaatiossa useamman kerran, jonka vuoksi palkkakehitys on ollut ihan reipasta.

Lyhyesti:
- Opintojeni ollessa vielä kesken vuonna 2017 aloitin sihteerinä valtiolla, aloituspalkka 2119 euroa. Tässä tehtävässä palkka nousi ajan saatossa 2266 euroon
- Vuonna 2020 etenin ensimmäiseen asiantuntijatehtävään, jossa aloituspalkkani oli 2794 euroa. Tässä tehtävässä palkka nousi parhaimmillaan 2923 euroon
- Vuonna 2021 etenin jälleen ja uuden tehtävän palkka oli 4023 euroa

Mitä viime postauksen jälkeen on tapahtunut? No, aika paljonkin.

Tehtävänkuva ja titteli muuttuivat hieman ja siinä samalla palkka nousi 4477 euroon vuonna 2022. Tuloskeskusteluiden myötä palkka kohosi 2023 alkuvuodesta 4675 euroon, yleiskorotuksen myötä nyt toukokuussa 4840 euroon. Kesäkuussa tehtävänkuva ja titteli muuttuvat jälleen, jolloin uusi palkka on 5375 euroa. Muutamien satasien nousua tähänkin on odotettavissa tuloskeskustelun sekä ensi vuoden yleiskorotuksen myötä, mutta näillä näkymin tällä mennään ainakin loppuvuoteen asti.

Keskimäärin palkka on siis kuudessa vuodessa noussut 543 euroa per vuosi, yhteensä 3256 euroa. Palkka on kehittynyt vauhdilla ja olen määrätietoisesti pyrkinyt koko ajan tekemään valintoja, jotka mahdollistavat palkan nousun: opiskellut ensinnäkin sellaisen tutkinnon, joka johtaa todennäköisesti "hyviin hommiin" ja siten hyvään palkkaan, ollut tunnollinen ja ahkera työntekijä, tarttunut uusiin mahdollisuuksiin ennakkoluulottomasti ja on mukana ollut tuuriakin - valtiolla pitää luonnollisesti olla virka auki, jotta sitä voi hakea ja sen saada.

Jokaisessa tehtävässäni olen tehnyt aina hiukan extraa ja tarttunut lisätehtäviin, joihin kollegat ovat saattaneet asennoitua nihkeästi. En ole suhtautunut muihin virkamiehiin tai heidän töihin vähättelevästi vaan ollut aina helposti lähestyttävä työkaveri, jolta saa apua ja sparria. Yhtenä positiivisesti vaikuttavana asiana koen myös sen, etten ole osallistunut työpaikalla juoruiluun ja muiden arvosteluun, vaan keskittynyt töiden tekemiseen. Ainakin meidän työyhteisössä sillä on pystynyt erottautumaan joukosta positiivisella tavalla, vaikka se on jossain muualla varmasti aivan itsestäänselvyys ettei muista puhuta selän takana pahaa. Meidän organisaatiossa etenkin esihenkilöitä ja johtoa tykätään arvostella milloin mistäkin, mutta itse olen ajatellut että etenemisen ja uran kannalta kannattaa panostaa erityisesti siihen, että oman esihenkilön ja talon johdon kanssa hommat sujuvat - niitä ylennyksiä ei nimittäin anna tai rekrytointipäätöksiä tee sinun kollegasi, vaan esihenkilöasemassa olevat ihmiset.

1 kommentti:

  1. Aloitin asiantuntija tehtävässä 2013. Palkka oli silloin 3700 e/kk. Pysyin samassa tehtävässä 2019 loppuun, jolloin palkkani oli 4500 e/kk. Aloitin 2020 päälikkötason tehtävässä palkalla 5000 e/kk, joka on nyt noussut kolmen ja puolevuoden aikana summaan 5200 e/kk. Vastuuta ja tehtävää on tullut merkittävästi lisää ja tehtävän suorittaminen vaatii 200-300 h palkattomia ylitöitä vuodessa. Nyt olen hakenut entiseen asiantuntija positioon, josta maksettaisiin 4800 e/kk. Reaaliansioiden tippuminen 200 e/kk ei merkitsisi mitään, kun työn kuva kevenisi niin merkittävästi.

    VastaaPoista