torstai 8. maaliskuuta 2018

Tasan viikko palkkapäivään

Kolme viikkoa palkasta ja taas kerran tilannekatsausta kuluneen viikon (to-ke) ostoksista.

Ruoka: 9,41e; 6,38e; 7,62e; 16,23e; 14e = 53,64e
Auto: 15e
Muut: 20e

Yhteensä 88,64e

"Muut" sisältää tällä kertaa oman osuuteni työkengistä. Olen jo pitkään himoinnut hyviä ja tukevia sisäkenkiä, vaikka työ pääosin onkin istumista. Nyt sellaset minulle luvattiin hyvityksenä yhdestä ensi viikon vaivannäöstä ja 80e kengistä maksoin itse tuon parikymppiä. Ei paha ja tarpeeseen tuli!

Ruokaostoksista sen verran, että jestas kuinka usein ramppaan kaupassa tekemässä pieniä ostoksia. Eihän tossa ole taas yhtään mitään järkeä. Vaikka heräteostoksilta kyllä hyvin vältynkin, on jotenkin ihan ajanhukkaa käydä viisi kertaa viikossa ostamassa jotakin. Tähän aijon jatkossa kiinnittää huomiota ja pyrkiä siihen että 2x viikossa riittäisi, vapautuisi aikaa johonkin mieluisampaan... Tosta potista meni taas 14e lähiruokatorille, eli pitkälti seuraavan viikon ruokia.

Autoa piti taas tankata, kun pieni onnettomuus (ja huimat pakkaset!!) on estänyt työmatkapyöräilyn. Kevättä kohti, kyllä se tästä onneksi alkaa väkisinkin lauhtumaan ja kolhutkin ovat parantuneet.

Budjetti alittui tällä viikolla 5,11 euroa. No, alittui kuitenkin.. Ei tässä nyt ihan liikaa pääse vaatekaupoille tätä menoa tuhlaamaan.

6 kommenttia:

  1. Tuttua tuo kaupassa ravaaminen. Sitä yritän vähentää koko ajan. Oon huomannut omalla kohdalla että mitä useampia kertoja kaupassa ravaa, sitä enemmän rahaa menee. Vaikka ei edes ostaisi mitään turhaa, niin hinta usein pienissä lähi-kaupoissa on kalliimpi kuin vaikka Prismassa. Hyvä diili kengistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ei olis paha rasti suunnitella vähän enemmän noita kauppareissuja, säästäis rahaa siinäkin edes vähän..

      Poista
  2. Säästö sen on pienikin säästö!

    Kiva oli löytää blogisi. Toivotan sinulle onnea matkaan. Minusta tuntuu, että olet erittäin hyvällä tiellä, kun tässä vaiheessa mietit raha-asioita ja laitat niitä kuntoon :)

    Tuohon ruokakaupassa käymiseen meillä tartuttiin juurikin tässä kuussa siihen malliin, että kävin kaupassa kuun alussa ja tarkoitus on sillä sitten pärjätä tuonne kuun loppuun asti.

    Tilanne on kokeiluluontoinen ihan vaan kiinnostuksesta, että muuttuuko omat tottumukset ja mitä se vaatii eikä tilanne ole täysin ehdoton, mutta tarkoitus on pysyä poissa kaupasta kuun loppuun asti.

    Ja niin, löysin jotain kautta blogisi ja taidan jäädä sinua seuraamaan. :)
    Aloitin itse myös blogin kirjoittamisen vähän aikaa sitten ja blogin löytää osoitteesta www.rahainen.blogspot.fi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun kommentoit ja linkitit oman blogisi, talousjutuista on hirvittävän mielenkiintoista lukea ja kirjoittaa. :)

      Aika hurja tavoite hoitaa koko kuun ostokset kerralla! Muuten se kai itseltäkin ainakin teoriassa onnistuisi, mut kasvikset ja hedelmät ei oikein elä ja hengitä niin pitkään. Tsemppiä haasteeseen!

      Poista