Kulutusyhteiskunnan kirous

On jotenkin äärimmäisen helppo ajautua nyky-yhteiskunnan kulutusjuhlaan mukaan. Selaa sitten Facebookkia tai Instagramia, ne on täynnä ihmisiä jotka täyttävät jatkuvasti unelmiaan ostamalla isompia asuntoja, hienoja autoja, merkkilaukkuja ja kaukomatkoja. Sitä alkaa helposti kuvittelemaan, että kyllä minäkin, kyllä minullakin on rahaa. Ja hei, täällähän eletään vain kerran - miksei eläisi sitä elämää täysillä, kaikkine herkkuineen?

Olen lyhyehkön elämäni aikana hahmottanut pari asiaa. Omaan päähäni yritän niitä painaa jatkuvasti, välillä vähän kompastellen kivikkoon.

• Et voi koskaan tietää mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Voit pysyä terveenä ja säilyttää kivan työpaikkasi, mutta on myös mahdollista että sairastut tai tulee yt-neuvottelut. Se, mitä sinulla on tällä hetkellä voi olla seuraavassa hetkessä poissa. Tulevaisuuteen pitää siis varautua, mieluiten rahallisesti. On helpompi sietää hetkellisiä muutoksia, kun on puskuria eikä tarvitse ottaa velkaa selvitäkseen tavallisesta elämästä. Kaikki eivät ole varautuneet, ja niinä hetkinä tuska on ihan yhtä läsnä, ajoi sitten pyörällä tai bemarilla.
• Et voi tietää muiden ihmisten historiasta mitään. Se tyyppi joka on samassa asemassa sun kanssa on saattanut saada ison perinnön, omata rikkaan puolison tai yksinkertaisesti olla vain veloissa korviaan myöten. Joten siinä pari selitystä, miksi hän ajaa sillä bemarilla ja sinä kuljet bussilla.

Minusta nämä ovat kaksi hyvää pointtia pitää mielessä siinä kohdin, kun tuskailee miksi muilla on jotain, mitä itsellä ei ole. Vaikka näennäisesti palkka ja työasema olisikin sama, se ei tarkoita vielä yhtään mitään. Ihmiset priorisoi eri asioihin ja nykyään tuntuu siltä, että tulevaisuuteen varautuminen on so last season. Isostakin palkasta saa kaikki menemään, kun on lainat tapissa ja isoja maksueriä. Saattaa hyvinkin olla, että se summa jonka minä pistän rahastoon, hän lyhentää autolainaa. Minä saan korkoa korolle, niin tavallaan hänkin, tosin lainan korkoa ;)

Tämän pohdinnan lisäksi on tietysti hyvä muistaa, että se aika on täysin hukkaankulutettua, minkä käytät muiden asioiden pohtimiseen. Mitä se lopulta omaa elämää hetkauttaa millä autoilla työkaverit kaartavat toimiston pihaan? Tai missä he matkustelevat? Tai minkä merkkisiä vaatteita he käyttävät? Jokainen kulkee lopulta omaa polkuaan ja seisoo omien valintojensa takana.

Miksi tällainen ajatuksenvirta?
Olen viime päivinä pähkäillyt, miksi osalla minun ikäisistäni on kaikki pelit ja pensselit viimeisen päälle. On sapattivuosi opintojen jälkeen Balilla, mersu odottaa autotallissa ja pintaliitojuhlia joka viikonloppu. Pohdin asiaa viikonloppuna monelta kantilta ja lopulta tulin siihen lopputulokseen, että onneksi kuitenkin nautin omasta elämästäni paljonkin, vaikkei se sisällä mitään noista ylläolevista asioista. Elämässä on tiettyä vakautta ja rutiineja. Tylsäksikin sitä voisi joku kutsua, mutta turvallinen toiselta kantilta. En ole syntynyt rikkaaseen perheeseen, saanut perintöä, lottovoittoa tai miljonäärimiestä, joten jokainen roponen on hankittava itse jos niitä mielii keräillä enemmänkin. Tällä panostuksella tulevaisuus voi hyvinkin sisältää enemmän downshiftaamista ja vähemmän arkiaamuja, kun nyt jaksaa pitää tavoitteen mielessä. Minun lähtökohdat, minun valinnat, minun elämä, minun tulevaisuus.