Olen viime päivinä pyöritellyt päässäni meidän asumiskuvioita. Kertaus on opintojen äiti - olen siis muuttanut miehen omistamaan asuntoon ja maksan hänelle kuukausittain 150e, joka kattaa juoksevista kuluista puolet ja lisäksi vähän extraa. Tämä on miehen ehdotus asumiskulujen jakamisesta ja sopii siis kummallekin osapuolelle hyvin.
Tämän järjestelyn hyvät puolet:
1) saan asua käytännössä puoli-ilmaiseksi...
2) ...mistä syystä saan paljon rahaa säästöön
3) asuinalue on rauhallinen ja hyvä eikä minulla ole haluja muuttaa välttämättä sieltä pois
4) asunto on tarpeeksi suuri erilaisiin elämäntilanteisiin tarpeen vaatiessa
5) kuvio on selkeä: mies omistaa 100% asunnosta ja jos jotain mutkia tulisi matkaan, minä vain yksinkertaisesti muuttaisin pois ja kumpikin jatkaisi elämää tahoillaan (ok, toisaalta tuntuu tyhmältä miettiä mahdollista eroa, mutta koska se on teoriassa mahdollista niin listataan nyt tämäkin seikka)
Ja ne huonommat puolet:
1) minulla on edelleen kotiutumisprosessi kesken. Kaikki on toisen omaa, joten on ollut ajoittain vaikea tuntea oloaan kotoisaksi
2) en tee mitään päätöksiä asuntoa koskien
3) rajallinen mahdollisuus sisustaa ja tehdä asunnosta omannäköistä
4) toisaalta olisi halu jakaa isompia kulueriä, nyt kaikki kaatuu koko komeudessaan miehen niskaan (putkien uusiminen, ikkunoiden uusiminen jne)
Suurin juttu on varmaankin se, että on vaan selittämätön pieni ulkopuolisuuden tunne kun olen asunnossa. Se on hassua, koska oikeasti pidän todella paljon sijainnista ja asunnostakin, mutta se ei vaan tunnu omalta (koska se ei ole oma). En tiedä onko tämä vain joku naisten juttu mutta haaveilen siitä että pääsisi alusta alkaen sisustamaan yhdessä, jolloin kummallakin olisi asunnossa jotain omaa. Vaikka luulisi ettei sillä ole mitään merkitystä kenen ruokapöydän ääressä istutaan, mutta on sillä vähän merkitystä kuitenkin.
Tätä järjestelyä kannattaisi ehdottomasti jatkaa jos ajattelee vain rahan kannalta. En ole kuitenkaan parisuhteessa sen takia että saan asuttua edullisesti, joten kyllä sitä vaan haluaisi jakaa kulut ja omistaa yhdessä. Kummallakin olisi kotoisa olo ja lisäksi isommat kulut jakaantuisivat molemmille. Katselen Etuovesta haikaillen uudiskohteita ja fiilistelen kuinka kiva talo me saataisi kahdestaan hankittua. Mukavaa ettei ole mikään kiire (kummankaan mielestä) muuttaa mihinkään, mutta toivon että joku päivä niin tapahtuu.
Oletko keskustellut miehesi kanssa tuosta, että saisit vähän enemmän "omia" juttuja sisustukseen? Voisi jotkut värivalintahommat esim. tekstiilit ja taide jo tuoda aika paljon fiilistä :)
VastaaPoistaTotta, tiedustelepa asiaa :) Ellei mies ole jo sanonut ettet saa tehdä tai hankkia mitään..
PoistaEhkei niitä isoja toimivia kalusteita kannata vain vaihtamisen ilosta vaihtaa, mutta ehkä niillä pienilläkin jutuilla saisi jo paljon aikaan. Eikai kaiken asunnossa olevan tarvitse kuitenkaan olla miehen, vaikka hän asunnon omistaakin..
Siis juu, olen hankkinut mieleisiä sisäkasveja, tyynynpäällisiä, verhoja ja koriste-esineitä, eli ihan kaikki ei sentään ole miehen. En tiedä sitten mikä siitä huolimatta hiukan mättää :D Haluaisin uusia joitain huonekaluja, mutta onhan sekin ymmärrettävää ettei mies halua luopua omista ehjistään.
PoistaOlen yrittänyt viime aikoina lähinnä vain miettiä tämänhetkisen kuvion hyviä puolia ja unohtaa koko sisustusvimman. Ehkä sitten seuraavassa elämänvaiheessa sitä puolta enemmän, nyt keskityn (yritän keskittyä) muuhun.
Kätevä tilanne kyllä tuossa kohtaa taloudellisesti siis, mutta kurjaa sitten sen kotiutumisen kannalta.
VastaaPoistaOletteko siis jutelleet miehen kanssa asioista?
Tai oletko sanoittanut itsellesi mitä se tarkoittaa saada itse valitsemat huonekalut? Kuinka tärkeää se on ja mitä ne sinulle edustaa?
Minulle tuli mieleeni oma nuoruuteni, jossa tein tietoisen päätöksen "tyytyä" siihen mitä saan nimenomaan huonekalujen ja muun suhteen voidakseni sitten joskus hankkia haluamani huonekalut.
Käytännössa minulla oli kaikki saatuja, toisiinsa sopimattomia, muiden jopa loppuun käyttämiä huonekaluja joita sitten käytin vuosikausia.
Opiskeluaikoina ajattelin, että se on ihan hyväksi opiskelijalle (joka halusi laittaa kaikki rahansa tähän henkisen pääoman kasvattamiseen - kavereiden kanssa bailaamiseen :D ) käyttääkin vanhoja jämiä.
Nyt, kun taloudellinen tilanne on vakaa ja jotain voisi ostaa, niin olen päässyt siihen tilanteeseen - että huomaan suorastaan nauttivani siitä, että pärjään vanhoilla huonekaluilla :D
Noh, mutta siis aika aikaansa kutakin. Mekin jonain päivänä varmaan sisustetaan enemmän rahalla, mutta siihen asti mennään vaan näillä nettikirppiksen 80euron sohvilla ja tori.fi:stä löydetyillä 60-70-luvun kalusteilla. Lasten kanssa on niin ihana, kun ei tarvitse murehtia kaikenlaista eritettä ja suttua sohvilla tai muualla.
Ollaan me vähän tästä asiasta puhuttu, mutta veikkaan ettei mies ehkä ihan täysin silti ymmärrä mun ajatuksia.
PoistaMutta kuten sanottua, mennään tällä hetkellä näin ja yritän nauttia näistä hyvistä puolista. Tämä vaihe kun tuskin ikuisuuksia kestää. Välillä vaan tekee mieli avata tätä tämänhetkistä kuviota ulkopuolisillekin, kun moni ehkä ajattelee että miten leppoisaa vaan elellä toisen siivellä. :D Itse näen tämän tilanteen väliaikaisena kompromissina, joka ei palvele täysin kumpaakaan osapuolta.