Olen halunnut jo lukuisia kertoja kirjoittaa tänne, mutta writers
block on sitä suurempi mitä kauemmin odottelen. Joten avataanpa sanainen
arkku viimeinkin, näin vajaan vuoden kuluttua edellisestä
kirjoituksesta.
Elämä se vain tarjoilee
muutoksia toisensa perään, tähän kai on vain totuttava. Paljon on
tapahtunut hyvääkin, olen esimerkiksi aloittanut uudessa,
hyväpalkkaisemmassa työssä alkuvuodesta. Bruttopalkka on tässä hommassa
aika tarkkaan 2800e ja siitä käteen jää nykyisellä veroprosentilla
2050e. Tämä on tietysti tuonut kivaa joustovaraa omaan kuukausittaiseen
budjettiin ja muutenkin summa tuntuu sellaiselta jonka kanssa tulee ihan
kivasti toimeen tässä elämäntilanteessa.
Palkan nousun myötä olen myös kasvattanut rahastoihin menevää
summaa, joka on tällä hetkellä 200e/kk. Pyrin siihen että loppuvuodesta
voisin nostaa sitä vielä 50 eurolla lisää, mutta katsotaan kuukausi
kerrallaan. Koen, että tämäkin summa on jo tosi hyvin!
Huonoa
tässä tämänhetkisessä tilanteessa on se, ettei minulla ole käytännössä
puskuria juuri nyt ollenkaan. Kevään mittaan tuli muutamia yllättäviä
hankintoja joihin puskurirahat sulivat ja uuden kerääminen on ollut
kovin tahmeaa. Se onkin tehtävälistalla seuraavaksi.
Velkatilanne
on hyvä, asuntolainan ja opintolainan lisäksi muita velkoja ei ole.
Veronpalautuksia maksetaan 650e elokuun alussa, jolloin hemmottelen
itseäni kampaajalla ja lisäksi ostan uuden tietokoneen. Loppuvuoden
suunnitelma on pitää hieman tiukempaa linjaa taloudellisesti, jotta
saisin viimein sitä puskuria kasaan.
Minä luen :) Aiemminkin luin ja usein kommentoin.
VastaaPoistaJa siis kiva kun palasit takaisin linjoille :)
PoistaJee, kiva kuulla! :D
PoistaMinäkin luen! Kiva kuulla kuulumisiasi :) Minullakin on sama tavoite loppuvuodelle, sillä kesän aikana on tullut humputeltua ihan liikaa.
VastaaPoistaJoo, kummasti se raha vaan kuluu jos ei oikeasti kiinnitä omiin kulutustottumuksiin huomiota.. Jotenkin tämän asunnon oston jälkeen oma tatsi säästämiseen on ollut hiukan hukassa, mutta nyt sitten vaan ryhtiliikettä tekemään :D
PoistaItsellä myös bloggaus ollut jäissä johtuen monista asioista. Nyt kun taas aktivoituu niin lukulistalla olevat blogit on mukava käydä hiljalleen lukemassa. Jatkahan kirjoittelua vaikka hitaammalla postaustahdilla niin kyllä täällä lukijoita keikkuu ;)
VastaaPoista